Juha Metsä-ketelä

Koulutettu hieroja, Suomen Hierojakoulut 2024

Lihaspaja · Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaa

Varaa aika →0415751478Instagram ↗
Näin työskentelen

Olen Juha, ja teen hierontaa, joka ei vain poista lihaskipuja, vaan myös palauttaa elinvoimaisuuden ja hyvän mielen. Työssäni yhdistän vuosien koulutuksen, kokemuksen ja intohimon auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Olen toiminut mm. vartijana, nuorten työpajaohjaajana ja yleisesti asiakapalvelutehtävissä sekä opiskellut oppisopimuksella lähihoitajaksi erikoistuen vanhusten hoitoon. Opiskelin Suomen hierojakoululla 2023-2024 perusteellisesti anatomiaa, fysiologiaa ja erilaisia hierontatekniikoita, jotta voisin tarjota asiakkailleni parasta mahdollista hoitoa. Käytän työssäni monipuolisesti erilaisia menetelmiä, kuten klassista hierontaa, mobilisaatiotekniikoita, kuivakuppausta, faskia- ja triggerpistekäsittelyä, kuivaneulausta sekä rentouttavia hoitoja, aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Pidän kokoajan yllä pientä opiskelua, minulla on pohjaton halu oppia uutta! Vapaa-ajallani käyn kuntosalilla, tykkään laittaa ruokaa, kuunnella musiikkia ja välillä vain ottaa rennosti. Perhettä on omia mukuloita 3 ja kaksi bonuslasta. Lisäksi meillä löytyy hamsteria, kania, koiraa ja jos jonkinmoista elukkaa. Hierontatilani on suunniteltu tarjoamaan rauhallinen ja rentouttava ympäristö, jossa voit unohtaa arjen kiireet ja keskittyä omaan hyvinvointiisi.

Mitä ensimmäisellä käynnillä tapahtuu

Jokainen käynti alkaa perusteellisella keskustelulla, jotta voimme yhdessä löytää parhaat keinot juuri sinun tarpeisiisi. Tavoitteeni on, että jokainen asiakas lähtee luotani rentoutuneena, kivuttomana ja uudistuneena.

Pätevyydet
HierojaKoulutettu hieroja, Suomen Hierojakoulut 2024

Tiedot ovat ammattilaisen itsensä ilmoittamia. Relif voi verrata osaa niistä julkisiin rekistereihin ennen julkaisua.

Erikoisala
UrheiluhierontaKlassinen hierontaRaskausajan hierontaSidekudoshierontaNiska-hartiaseutu ja selkäTuki- ja liikuntaelinvaivatAlaraajavaivatIkääntyvän hierontaRaajanivelten liikkuvuus
Hinnasto
55€/60min
Käytännön tiedot
Vastaanotto
Vastaanotto
Toiminta-alue
Seinäjoki
Keskittyy alueisiin
Niska ja hartiat, Pää ja leuka, Kyynärpää ja kyynärvarsi, Yläselkä, Alaselkä, Lantio ja lonkka, Koko keho
Menetelmät
Klassinen hieronta, Urheiluhieronta, Triggerpistekäsittely, Faskiakäsittely, Purentalihasten käsittely, Kuivaneulaus, Kinesioteippaus, Kuumakivihieronta, Kuivakuppaus, Nivelten mobilisointi, Lämpö- ja kylmähoidot, Raskausajan hieronta, Lymfahieronta
Kielet
Suomi, Ruotsi, Englanti
Maksutavat
Käteinen, Kortti, MobilePay, Lasku, ePassi, Edenred
✓ Lisätty ammattilaisen omalla luvalla. Sijoitusta listalla ei myydä.Ilmoita virheellisestä tiedosta